Hildan projekti nouto edistyy. Aloitettiin treenit kapulaan otettavalla kontaktilla niin, että istuin sohvalla. Kokeilin laskea kapulan lattialle, Hilda poimi sen eikä heti sylkäissytkään sitä ulos, kun palkkaa ei tullutkaan. Kehuin ja palkkasin hyvistä kapulan pidoista, on oltava tarkka, ettei palkkaa kapulan puremisesta eikä sillä häsläämisestä. Hilda oppii nopeasti, mistä palkka tulee. Tänään saatiin muutaman sekunnin pitoja Hildan maatessa lattialla, ihan superia!
Seuraamisissa pylly teki töitä aika hyvin, täyskäännöksessä hakeutui liiaksi eteen. Lähettelin myös kiertämään tuolia ja tulemaan siitä seuraamaan, hyvin haki oikean seuraamispaikan. Täyskäännöksissä on tullut viime päivinä niin paljon virheitä, että täytynee palata taaksepäin ja tehdä ihan helppoja namin avulla.
Neve teki superhienot kaukot, vähensin käsiapuja ja silti tekniikka pysyi hyvänä. Neve työstää hyvin taaksepäin seiso-istu ja seiso-maahan -vaihdoissa. Muutaman kerran sekoitti seisomisen maahanmenoksi, mutta lähietäisyydellä käsimerkitkin muistuttavat paljon toisiaan.
Liikkeestä istumisessa Neve teki myös hyviä toistoja, nyt ei enää arvo jäävää liikettä kuin aiemmin. Seuraamisissa oli enemmän ajatusta oikean paikan suhteen, sivuaskeleissa vasemmalle mentäessä yritti tarjota eteen tulemista. Sivuaskeleet voisi ottaa muutamalle päivälle teemaksikin.
Rini oli liekeissä myös, se teki innoissaan pientä seuraamispätkää ja eteen tuloja. Merkille lähti myös hyvin, hyvin tarjosi oikeaa paikkaa, kun vaan ensin löysi sen ;) Rini teki myös parin päivän tauon jälkeen kaukoja eteisen käytävällä, välimatka varmaan 3-4m. Vähän epävarman oloinen oli vaihtojen suhteen, vaikka aloitti kyllä suorittamaan oikein. Lisää harjoitusta vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti