sukellus

sukellus

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Monet treenit päivittämättä

Pari päivää taukoa bloggauksesta, ja oon varmaan ehtinyt jo unohtaa puolet jutuista, joita tänne pitää kirjata. Aloitetaan torstai-illan sisätreeneistä.

Neven kanssa on jatkettu kaukojen hiomista sivupalkoilla, ja etenkin seisomaannousut paranevat koko ajan. Hyvä tekniikka seiso-istu -vaihdossa, peruuttaa selvästi taaksepäin. Vähän kurkottaa eteenpäin istumasta ja maasta seisomaan noustessa, muttei kuitenkaan tule eteenpäin. Luulen, että korjaantuu, kunhan saadaan palkka myös taakse.

Metallinoutoa olen ottanut myös vähän sisällä, pääsääntöisesti ote kapulasta ihan ok, joskus sen verran kevyt, että tiputtaa. Täytyy vahvistaa otetta ja harjoitella lisää.

Neven seuraaminen näyttää ihan erilaiselta kuin suurimpien epätoivon hetkien aikaan, se tuntuu nyt löytäneen takapuolensa ja on innokas sitä käyttämään.

Hildan sisätreeneissä on jatkettu noudon alkeita, alaleuan painamista kädelle, kurretempun alkeita ja seuraamista. Noudon alkeissa en vielä vaikeuttanut kriteeriä, edelleen palkka tulee pelkästä kapulan tökkäämisestä tai suussa käyttämisestä. Alaleuan painaminen kädelle vähän pitemmäksikin aikaa ei tunnu olevan Hildalle ongelma, se hiffasi tosi nopeasti naksuttelemalla, mitä siltä haluan. Leukaa tosin ei voi painaa mun kädelle ennen kuin käsi on nuoltu pari kertaa läpi ;)

Kurretempun alkeissa Hildalla oli vähän haasteita tasapainon kanssa, tässä kohtaa varmaan töpöhäntä näyttelee jonkinlaista osaa. Jatketaan harjoituksia ja katsotaan. Seuraaminen on sisällä aika hyvässä kuosissa, vire on siinä optimaalinen. Täyskäännöksen jälkeiset liikkeen jatkamiset ovat parempia, mutta vielä pitää hioa, että jää lihasmuistiin pyllyn oikea paikka.

Rinin kanssa tehtiin kaukoja pitkällä matkalla, ne meni hyvin. Perusasennoissa ja eteen istumisessa vaikeampia kulmia, eteen istumiseen tarvitsi vähän apua. Sivulletuloista ei ole tarvinnut nyt vähään aikaan enää kovinkaan usein antaa palautetta, mutten vielä usko, että ongelmat on selätetty ;)

***

Perjantai-illaksi meidän treeniporukka varasi pienemmän kentän Haukkuvaaran lämpimästä hallista, siellä oli ohjelmassa ensin tokoa ja sitten agilityä. Ilmoitin mukaan kaikki koirat, niin harvoin pääsee treenaamaan vieraaseen halliin, ja lämpimässä treenaaminenhan on ihan luksusta.

Hilda aloitti seuraamisella, joka levisi vieraassa paikassa ja uusissa häiriöissä kuin jokisen eväät. Katsoin suorituksen videolta eilen, ja seuraaminen näytti videolla vielä pahemmalta kuin miltä se tuntui tehdessä :D Hyvää treeniä, jälkeenpäin ajateltuna mun olisi ollut järkevämpää tehdä tosi helpotettu treeni uudessa paikassa. Ensi kertaa ajatellen siis naksutin mukaan ja paljon namppaa.

Hyppyä tehtiin ensin hyppyyttämällä Hildaa edestakaisin hypyn yli, siinä ei ollut ongelmia, vähän ehkä halukkaampi tulemaan mullepäin. Pian vaihdettiin Ellin tilalle targetti, sinne Hilda hakeutui hyvin, joskin pari kertaa seisahtui jo ennen targetille menoa. Täytyy vielä suunnitella, miten tämän liikkeen kanssa edetään, opetetaanko liimautumaan targetille vai otetaanko etupalkka mun lähtiessä kävelemään koiran viereen.

Luoksetulo oli vauhdiltaan hyvä, eteen istui vinosti, mutta muuten oikein näppärä suoritus.

Hildan ohjaamattoman treenin aikana jatkoin seuraamista, se meni vähän paremmin, Hilda oli ehtinyt ehkä vähän siedättyä häiriöön. Tein molemmat jäävät, joista maahanmeno oli hyvässä muistissa, seisomiseen tarjosi ensin istumista, mutta seisominenkin muistui. Selvästi odottamaan jääminen oli vaikeampaa vieraassa paikassa, tämä täytyy muistaa jatkossa, kun halliin pääsee treenaamaan. Palkkasin muutaman kerran odottamisesta, siitä oli apua. Lopuksi otin luoksetulon uudestaan, se oli tosi vauhdikas ja eteen istuminenkin oli parempi.

Neve oli ihan tulessa hallissa, niin intoa täynnä. Tein sen kanssa seuraamista vähän pitemmän kaavion, ja Neve käytti takapuoltaan ihan mielettömän hyvin ja teki varmaan samalla elämänsä parhaan seuraamisen. Oikealle käännöksessä paikka lähti vähän lipsumaan, sitä täytyy vielä tehotreenata sisällä.

Neven kanssa otin myös hyppynoutoa. Neve lukitsi katseen kapulaan ennen kuin edes ymmärsi, että edessä oli estekin, ja kun heittoni meni vinoon, se sinkaisi suoraan hakemaan pelkän kapulan, hyppy jäi suorittamatta. Pääsinpä palkkaamaan hyvästä noudosta. Otin välissä pelkän hypyn, alkuihmetyksen jälkeen Neve suoriutui hyvin. Tämän jälkeen kaikki noudot tehtiin hypyn kautta, ja Neve teki ne tosi hienosti.

Rinin kanssa tein ensimmäistä kertaa hyppynoutoa metallikapulalla. Rinin ote kapulasta on vähän kevyt, mutta kuitenkin riittävän napakka - se pysyy suussa hypätessä eikä kalise hampaita vasten. Saatiin useampi hyvä toisto metallihyppynoudosta. Rinin kanssa oli myös tarkoitus tehdä seuraamista, mutta se sitten kiireessä kuitenkin jäi, oli aika tiukka aikataulu. Tein ohjattua noutoa kahdella kapulalla, mutta etenin liian nopeasti. Olen kotona lähettänyt merkiltä oikealle tai vasemmalle, nyt sain tyhmyyskohtauksen ja yritin lähettää ensin merkille ja siitä oikealle tai vasemmalle - jossa oli alustan sijaan kapula. Liikaa uusia juttuja kerralla. Rini teki vaatimustason jyrkkään nousuun nähden ihan hyvän treenin, vähän sillä meni merkille lähettämiskäsky sekaisin, se yritti juosta suoraan kapulalle. Kun pari kertaa jouduin kutsumaan sen pois, se näkyi heti epävarmuutena. Tyhmälle ohjaajalle note to self: etene hitaasti.

Agilityssä tehtiin irtoamisharjoituksia hypyillä ja yhdellä putkella, hyppyjen rimat oli 35cm korkeudessa. Aino käytti Riniä esimerkkikoirana, Rinin agit sain videollekin, ne tässä alla:



Rini oli aivan innoissaan päästessään agiliitämään :)

Hildan kanssa jatkettiin heti Rinin perään. Hilda oli elämänsä toista kertaa agilityharkoissa, mutta muisti putken ja hypyt oikein hyvin. Ketjutettiin hiljalleen Hildalle esteitä useampi, ensin tehtiin putki, jonka jälkeisen hypyn takana Aino oli palkkaamassa pallolla. Kun putki ja hyppy sujuivat, lisättiin putken eteen hyppy, sitten toinen, lopulta tehtiin siis jo neljän esteen rataa :D Hildalla oli mielettömästi vauhtia, se vain suhahti ohi. Siitä olisi varmaan odotettavissa melkoinen tykki agilityradoille:




Nevekin pääsi ihan treenin lopuksi tekemään agilityä, mutta sitä ei saatu videolle :( Neve irtosi hyvin ja kuunteli tosi kivasti ohjausta, sekin oli niin onnellinen päästessään agilityesteille. Voihan se olla, että pitää jattilaan hakea itsenäinen treenilupa, niin päästäisiin harjoittelemaan esteitä ja tekemään vähän enemmän osaavien kanssa ratapätkää.

Eilen illalla Neve teki pienet sisätreenit, kun näytin Saijalle, mitä Neven kanssa on viime aikoina puuhasteltu. Kaukot meni kivasti, kertaalleen tosin oma-aloitteisesti söi toiset sivupalkat, pikku possu. Kurretemppua muistuteltiin myös mieleen, pari hyvää toistoa saatiin. Lopuksi vielä metallinouto, ensimmäisellä  kerralla ote oli niin väljä, että kapula tippui lattialle, mutta toisella kerralla tuli käteen asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti