sukellus

sukellus

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Treenejä

Perjantaina sovittiin Ellin kanssa treenit hallille. Napakat 5min/yksittäinen treeni/koira -treenisysteemi toimi yllättävän hyvin.

Rinin kanssa otin ensin ruutuun lähettämistä seuraamisesta eri puolilta kenttää, välillä poispäin ruudusta seuruuttaen, joskus ruudun ohi kävellessä jne. Rini haki ruutuun hyvin, mutta etenkin poispäin ruudusta kävellessä sen oli hankalampi hakea ruutuun. Toisella setillä heitin kentälle muutamia merkkikartioita häiriöksi, välillä lähettelin merkille ja välillä ruutuun, ihan lopuksi ensin merkille ja sieltä ruutuun. Tätä treeniä pitäisi Rinille tehdä paljon. Lisäksi Rinille ei tekisi pahaa tehdä hetken aikaa targettitreeniä ruutuun, se ei oikein taida tietää, mihin sen ruudussa haluan, joten etsiskelyksi menee.

Rinin kanssa otin lyhyen setin jakkaratreeniä oikean puolen seuraamista rallytokoa ajatellen. Se hakeutuu ohjaavan namikäden avulla jo hyvin liikkeeseen, joten kaipasin Elliltä vinkkejä, miten edetä. Vaiheessa 2 namikäsi pysyy paikallaan loppuasennossa, ja koiran pitäisi hiffata itse, mitä sen pitää tehdä. Ja Rinihän alkoi päästä asiasta jyvälle :) Nyt tähän hetki treeniä, sitten ohjauskäden häivytys hiljalleen niin, että vasen käsi näyttää kainalossa koiralle, minne sen pitää katsoa, ja oikea käsi pysyy passiivisena sivulla. Ja sitten ilman apuja. Hyvä tästä tulee!

Hildalle tein tarkkuusseuraamista, mutta pylly ei oikein meinannut aktivoitua. Otin sivuaskeleita niin, että kutsuin koiran edestä sivulle, ja juuri, kun se oli istahtamassa, otin askeleen oikeaan. Hilda haki paikkaa hyvin, tämä treeni toimi.

Hildalle esittelin myös jakkaratreeniä oikean puolen pyllynkäyttöön. Elli kehotti palkkaamaan vielä tiiviimmin, jotta koira jatkaa tarjoamista.

Otin koirille noseworkit vielä hallin toisessa päässä Ellin ryhmien alkaessa, tällä kertaa haju metallipurkissa, jonka pohjassa on magneetti. Ensin otin kaikille rasian merkkaamista ennen sen piilottamista, kaikki pääsivät nopeasti jutun juureen kiinni. Rasia oli kaikilla samoissa piiloissa, ensimmäisellä kerralla vasemmalla olevan pukukaapin reunassa lähellä ovensuuta, toisella kerralla oikealla pukukaapissa kulman tuntumassa.

Neve etsi etenkin ensimmäisellä kerralla pitkään ja hartaasti, ja kävi muutaman kerran pyytämässä apujakin. Kannustin sitä jatkamaan etsintöjä, palkkasin lopulta hajupilven löytämisestä, ihan tarkkaan se ei saanut paikannettua hajunlähdettä. Toisella etsinnällä se merkkasi mielestäni jo selvemmin lähteenkin, ja tämä etsintä päättyi nopeammin.

Hilda etsi myös pitkään ja kävi välillä kysymässä neuvoa, mutta mikä positiivista, se jatkoi etsintää kehotuksesta eikä yrittänyt komentaa välissä. Hildalle harjoitus oli sinänsä tuttu entuudestaan kantarellikurssilta. Hildakin etsi ensimmäistä purkkia pitemmän aikaa, toinen löytyi nopeammin.

Rinikin joutui etsimään ensimmäisellä kerralla melko pitkään purkkia, vähän tuli vaikutelma, että ovensuussa ehkä kävi sen verran veto, että hajun paikallistaminen oli aika haastavaa. Kerran olin palkkaamassa hajupilvestä, mutta myöhästyin piirun, ja Rini ehti jatkaa eteenpäin. Mielestäni se kuitenkin jo silloin reagoi hajupilveen. Se kävi vähän kauempana, palasi etsimään pukukaapin vieressä olevan tuolipinon luota, ryömi tuolipinon alle, ja sai sieltä napattua hajun. Kun se toisen kerran meni hajupilveen, palkkasin ruhtinaallisesti. Toisella kierroksella haju löytyi nopeammin niin kuin muillakin.

Kotona olen Rinille treenannut rallyn puolenvaihtoa edessä ja kukkaskäännöksiä ja ihan vaan oikeaa puolta. Oikea puoli on vahvistunut Rinille paljon, mikä helpottaa treenaamista kovasti. Edestä se vaihtaa puolta aika hyvin namikäden avulla, mutta varmuutta vielä tarvitaan. Kotona olen myös ottanut lisää jakkaratreeniä oikealle puolelle, ja ihan hyvältä näyttää.

Nevelle olen myös tehnyt jakkaratreeniä oikealle puolelle. Se on liikkeissään vielä aika jähmeä, mutta tiiviillä palkkaamisella se yrittää kyllä parhaansa ja hetkittäin liikuttaa jalkoja hyvin. Jakkaran lisäksi olen treenannut vähän puolenvaihtoa jalkojen välistä, mikä muistui Nevelle hyvin mieleen. Lisäksi on tehty vähän käännöksiä, oikean puolen seuraamista pitäisi pienissä pätkissä tehdä paljon, sillä seuraamispaikasta ei Nevellä ole oikealla puolella minkäänlaista ajatusta.

Hildalle olen pari sheippaamistreeniä ottanut peruuttamiseen alustalle. Toistaiseksi olen onnistunut opettamaan sen painamaan pään joko alustalle, mun jalalle tai rinnalle, ja se on niin turkasen söpö, etten voi olla palkkaamatta sitä siitä :D Hetkittäin se tarjoaa hienoja peruutusaskelia useamman peräkkäin, kun vaan palkkaan sitä tiiviisti. Olen palkannut paljon myös ihan siitä, että se tulee alustana käyttämäni koiranpedin yli ja jättää takajalat sen päälle. Tänään se hakeutui pedille hyvinkin luontevasti ja jätti takajalat sen päälle. Hyvä Hibe! Myös jakkaratreeni on otettu ohjelmistoon. Hilda yrittää kovasti pitää vain yhden etujalan jakkaralla ja kääntyä, mutta tekee hetkittäin myös hienoja pikkupätkiä takapään käyttöä oikealle. Lisää treeniä ja rutiinia, niin sieltä se tulee.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ryhtiliike

Treeniblogi on ollut kuolleena jo tovin, joten aika herätellä sitä taas henkiin. Lyhyt tilannekatsaus ensin.

Rini
Rini sai viime vuoden viimeisistä rallytokokisoista RTK3-koularin, ja tälle vuodelle on tavoitteena mestariluokan korkkaus ja ainakin RTK4-koulari, toki työstetään parhaamme mukaan suorituksia sille tasolle, että toivon mukaan valiokellokin saataisiin tikittämään.

Tokossa tavoitteena korkata uusi EVL, ja olishan se hieno saada tokossakin valiokello käyntiin. Viime vuonna käytiin EVL korkkaamassa vanhoilla säännöillä, varmat liikkeet onnistuivat, mutta jotkin treeneissä piiloon jääneet epävarmuudet näkyivät kisapäivänä kentällä. Näitä tarkoitus työstää lisää.

Neve
Nessun kanssa olen jo pitkään kärsinyt tavoitteiden asettamisen vaikeudesta. Se sai viime vuonna koularit rallytokossa alokasluokasta ja avoimesta. Tänä vuonna haaveilen voittajaluokan korkkausta. Takapään käytön työstäminen nousee Neven kanssa varmasti viimeistään nyt haasteeksi.

Tokossa jahkailen edelleen, tavoitellaanko vielä kisaamista vai ei. Hyvän mielen tokoilua jatketaan ainakin.

Hilda
Hibe on kehittynyt kuluneen puolentoista vuoden aikana ihan huimasti, ja alan viimein päästä jyvälle, miten sitä pitää ohjata, kuinka se pitää valmistella kisasuoritukseen jne. Intoa ja tekemisen meininkiä ei puutu, mä voin ohjaajana vain pilata sen. Hilda sai viime vuonna vanhoilla säännöillä yhden ykköstuloksen, syksyllä korkattiin vielä alokasluokka uusilla säännöillä, ykköstulos jäi yhden lisäkäskyn päähän.

Rallytokossa Hilda sai RTK2:sen, tälle vuodelle myös tavoitteena päästä korkkaamaan voittajaluokka.

Näiden lisäksi on tehty satunnaisesti nosework-treenejä, ja olen pikkuhiljaa lajista jopa innostunut.

Miten tavoitteisiin sitten päästään? Yksi älyttömän hyväksi havaittu keino on Haukkuvaarassa alkanut Empathica's-valmennus, joka on pyörinyt marraskuun alusta joka toinen viikko. Sieltä tämä treeniblogin henkiin herättäminen oikeastaan virisikin - jotta pysyisi treenien tasalla, ryhtyisi työstämään liikkeitä myös vapaa-ajalla ja saatiin me 10 päivän treenipäiväkirjahaastekin.

Tämän viikon valmennuksessa tehtiin peruutusharjoituksia, kontaktiin kestoa, liikkeestä seisominen kokeenomaisena. Seuraamisessa työstettiin tarkkuutta. Peruuttamista tehtiin kahden väliseinän avustuksella, Rinin kanssa seuraamisessa ja Hildalle pohjustettiin sheippaamalla peruutusta alustalle.

Huomioita itselle:
Rini
- peruutusosioissa pidä rintamasuunta suorana, palkkaa koira, kun oikea seuraamispaikka löytyy
- kontaktiin voi työstää kestoa
- luopumistreenit seuraamisen lähtöön

Hilda
- paljon keskittymistä vaativaa tarkkuustreeniä seuraamiseen
- sheippaamisen jatkaminen alustalle peruuttamisessa, älä ala vaatia liian nopeasti jotain tiettyä toimintaa, palkka siitä, että tekee jotain
- luopumistreenit seuraamisen lähtöön

Noseworkissa tehtiin kaikille kolmelle laatikkoetsinnät ja ensimmäisen kerran kokeiltiin sisäetsintää pienessä sisätilassa. Laatikkoetsinnät sujuivat hyvin kaikilta, kaikki reagoivat jotenkin hajuun. Sisäetsinnässä vain Neve löysi hajun, palkkasin jo hajupilven löytämisestä. Rini ja Hilda etsivät myös, mutta niillä ei mielestäni ollut nenä ihan auki. Nevelle toki pohjustettiin myös treeni niin, että se näki, kun olin vieväni jotain etsintäalueelle. Rini ja Hilda sen sijaan etsivät huoneesta ensin namia ja odotettiin, josko ne bongaisivat myös hajun ja muistaisivat, että siitäkin on saanut palkkaa.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Treenikatsaus

Yritetääs taas purkaa treenisumaa sanoiksi.

Rallytokossa mulla oli viime viikolla mukana Hilda. Harjoiteltiin juoksutauluja, maahanmeno + kiertäminen, eteen istumista ja siitä erilaisilla sovelluksilla sivulle, 360 asteen pyörähdystä oikealle, hidasta käyntiä, 270 asteen käännöksiä. Hilda teki aika kivasti, sillä on todella nopea takapuoli, eli tarkkana sai olla, ettei pylly ehtinyt suorituksissa maahan. Hilda keskittyi tekemiseen mukavasti.

Eurajoen reissulla käytiin maanantaina paimentamassa. Hildalla otin kaksi kierrosta ja Rinin ja Neven kanssa yhdet kierrokset. Rini paimensi tosi kivasti, rauhallisesti, ja paimennusta meille koutsaamassa ollut Jonna tykästyi Rinin työskentelyyn kovasti. Suunnat eivät Rinille olleet selkeät, se toimi paljon paremmin "mene tuonne, tuota kautta" yms. käskyillä käsiavun kanssa. Kisat ei Rinin kanssa ole suunnitelmissa, joten sinänsä ihan se ja sama, millä käskyillä se toimii. Rini kuljetti laumaa mukavasti ja oli hyvin kuulolla, oli siis lyhyesti ja ytimekkäästi tosi kiva paimentaa Rinin kanssa. Ehkä paimennusta voisi ottaa sen kanssa useamminkin kuin kerran vuodessa ;)

Hilda oli aluksi kierroksilla, mutta laski kierrokset kuitenkin aika nopeasti. Haukkua tuli muutamaan otteeseen, mutta paljon on edistytty ajasta, jolloin se haukkua paukutti koko ajan. Ajoittain hakeutui turhan lähelle lampaita. Suuntiin lähti avustettuna aika hyvin, ihan jo muutaman treenin jälkeen huomaa, että edistystä on tapahtunut. Parasta oli viimeinen kuljetus, jossa Hilda toi lampaita mulle päin, kaarteli puolelta toiselle ohjausta erinomaisesti kuunnellen.

Neven jalka on ollut parempi, joten uskaltauduin kokeilemaan paimennusta sen kanssa. Liinassa se haisteli ajoittain, mutta meininki oli ihan erilaista kuin edelliskerralla. Kun patisteltiin töihin, Neve työskenteli hienosti. Liikkeessä Neve työskentelee hyvin, se laukkaa välillä, mutta pudottaa raville Jonnan mukaan juuri oikeassa kohdassa. Liinasta irti päästessään kierrokset nousi, ja Neve alkoi juosten kiertää lampaita. Vasemmalle lähti kiertämään hyvin, mutta oikealle ei meinannut irrota millään. Itse irtosin lampaista turhan kauas Neven perässä yrittäessäni estää sitä kiertämästä, mutta siitä ei ollut hyötyä. Paras suoritus saatiin, kun olin koko ajan koiran ja lampaiden välissä, ja kun koiran sai vaihtamaan kiertosuuntaa, siitä lähdin äkkiä pakittamaan. Suoritus olisi voinut näyttää paremmaltakin, mutta jääpähän taas kehittymisen varaa.

Minä sain kehuja liikkumisesta ja paimensauvan oikeanlaisesta käytöksestä. Innostuin liikkumisesta saamistani kehuista niinkin kovasti, että Neven paimennussession aikana kompastuin ensin lampaaseen, sotkeuduin sen seurauksena jalkoihini ja lensin persuuksilleni. Se siitä liikkumisesta.

Tänään treenattiin jälkeä ja vähän hakua Vesalassa Ainon ja karjisten kanssa. Rinille 350m pitkä jälki, jossa oli viisi keppiä ja jonkin verran kulmia, jana n. 20m. Neven jälki oli 250m, siellä 8 keppiä ja kulmia, jana n. 15m. Neve aloitti, alkuun pari epäonnistunutta lähetystä janalle, takajäljeltä päin kävi tuuli, joka ilmeisesti veti koiraa väärään suuntaan. Kun koira lähti janalle, lähti hienosti, ja otti oikean suunnan. Kaikki kepit nousi! Muutenkin Neve oli ihan oma itsensä jäljellä, eli aiemmat töhötykset ja muissa maailmoissa oleskelut ilmeisesti johtuivat kipeästä jalasta.

Rini teki parhaan janan varmaan kahteen vuoteen, lähti suoraan ja eteni siihen saakka, kunnes löysi jäljen. Lähti oikeaan suuntaankin :) Riniltä jäi yksi välikeppi metsään, mutta muuten oikein hyvää työskentelyä ja varmat ilmaisut kepeille. Olin tosi tyytyväinen jälkiin.

Hildalle otettiin pari hakupistoa. Ensimmäisellä kerralla tuli epäonnistuneita lähetyksiä useita, maasto oli hankala ja tuuli kävi huonosti. Partioimalla löysimme ukon. Toinen otettiin selkeämpään maastoon, Aino oli piilossa montussa, josta haju tuli, mutta Hilda ei pistoilla ihan saanut hajun lähteestä kiinni. Käytiin hakemassa haju, ja sen jälkeen lähetys onnistui. Kolmatta yritettiin, mutta siihenkin tuli pari huonoa lähetystä, kun tuuli pyöri montun ympärillä milloin mistäkin. Aino haukutti Hildaa, ja hyvin siltä haukku irtoaa, tasainen ja varman kuuloinen. Positiivista treeneissä myös se, että lähtövolinoita ei tänään ollut lainkaan, koira odotti hiljaa lähetystä.

Neve olisi kuntonsa puolesta päässyt tänään rallytokoon, mutta otin Rinin kuitenkin, kun se tuuraa Neveä rallytokokisoissa ensi viikolla. Harjoiteltiin spiraaleja ja pujottelua juosten, saksalaista täyskäännöstä, liikkeestä maahanmenoa, 360 asteen käännöstä vasemmalle, 270 asteen käännöstä vasemmalle, eteen istumista + sivulletuloa + istumista. Riniltä sujui kaikki hienosti, saksalainen oli päässyt vähän unohtumaan, mutta muistui hyvin mieleen treenien aikana. Rataharjoituksessa ainoa nootti tuli mulle, että voisin antaa koiralle vielä hieman enemmän aikaa istumiseen ennen kuin porhallan eteenpäin. Koiran kanssa voi kuulemma lähteä jo kisoihin, sen osaaminen on kisoihin nähden erittäin hyvä. Ensi viikolla nähdään, sössinkö suorituksen ;)

Tunnaritreenit otettiin viime viikolla joku ilta. Rini on tehnyt tosi varmoja suorituksia, se ei juurikaan nostele enää vääriä. Neve on myös petrannut ja tekee hienoja toistoja. Hildan kanssa on pyrittävä vain muutamaan toistoon, toistojen myötä se alkaa enemmän arpoa kapulaa. Neljällä kapulalla on tehty, eiköhän ensi kerralla lisätä taas haastetta yhdellä kapulalla lisää.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Miljoonat treenit kirjaamatta

Parissa päivässä ehtii treenata paljon ja kaikenlaista.

Tiistaiaamuna käytiin koirien kanssa lenkillä ja tallasin Rinille ja Nevelle lyhyehköt jäljet Siprin metsiin.

Rinin jälki oli n. 250m, neljä keppiä, paljon kulmia, myös yksi terävä. Maasto mäkistä, alku nuorta männikköä, mutta loppu jälki aukeaa kangasmetsää. Jana n. 20m. Jälki vanheni noin tunnin, aika kova tuuli. Janalle kaksi lähetystä, ja otti takajäljen, blääh. Palautteen jälkeen kääntyi oikeaan suuntaan. Kolmas keppi jäi alamäessä nostamatta, loput kolme keppiä nousi. Terävän kulman jäljesti hyvin, mutta epävarmuus iski kulman jälkeen, jäi pyörimään. Aika pian terävän kulman jälkeen oli se nostamatta jäänyt keppi, ehkei ehtinyt ihan selvittää asiaa ennen keppiä. Muuten hyvä jälki, tien ylitys meni mallikkaasti.

Neven jälki oli niin ikään n. 250m, neljä keppiä, Nevelle myös paljon kulmia. Maasto tasaista ja selkeää kangasmetsää. Jana n. 15m, Nevelle kolme lähetystä, lähti kaartamaan liikaa lähetyksen jälkeen, joten uusin. Nevekin otti takajäljen, korjauksen jälkeen jatkoi hyvin. Neve nosti kaikki neljä keppiä ja työskenteli varman oloisesti.

Keskiviikkona paimennettiin taas Joroisissa, tosin vain Hildan kanssa, koska Neve ei aamulla varannut toiselle takajalalleen ollenkaan. Paimennettiin ulkona samalla laumalla kuin edellisviikolla, jokunen lammas oli liittynyt joukkoon.

Hilda rauhoittui tosi paljon nopeammin kuin edelliskerralla. Räyhä-Reetta oli kuitenkin edelleen paikalla läsnä, haukku oli herkässä, vaikka edelliskerran ensimmäiseen kierrokseen verrattuna melkoisesti vähäisempää. Ahdas paikka, epävarmuus ja liian lähelle lampaita hakeutuminen aiheuttivat haukkumista, viimeinen myös syöksymistä lampaille päin. Otettiin ensin suuntia mun kävellessä lampaiden edessä ja Anniinan kävellessä Hildan kanssa lampaiden takana. Ihan hyviä pätkiäkin sekaan mahtui. Lampaita kohti hakeutumiseen pystyttiin hyvin puuttumaan niin, että jos näin koiran lähtevän kaareen liian tiukasti lampaita lähestyen, menin sauvan kanssa ajamaan koiraa kauemmas. Ahtaissa paikoissa piti ottaa monta stoppia ja antaa lampaille aikaa valua hiljalleen eteenpäin.

Toisella kierroksella otettiin poispäinajoa niin, että Anniina oli lauman edellä ja minä kävelin Hildan kanssa lampaiden perässä. Hilda oli muutoksesta hämillään ja yritti taas haukahdella lampaille turhia, kyseli myös multa neuvoa enemmän. Ajokäskyksi otettiin suhiseminen, se toivottavasti myös käskynä on hillitsevä. Hilda alkoi olla aika väsynyt toisella kierroksella, lopetettiin, kun saatiin lyhyt pätkä niin, että koiran katse oli lampaissa eikä minussa.

Keskiviikkoiltana alkoi Neven rallytokon alkeiskurssi. Otin Rinin tuuraamaan, että Neven jalka saisi lepoa. Kurssilla käytiin läpi kylttien lähestymistä: käännöskylttejä lähestytään suoraan, muita kyltin vasemmalta puolelta niin, että pysähdytään kyltin vasemmalle puolelle takaviistoon alle puolen metrin päähän. Harjoittelimme ensin käännöstä vasemmalle ja oikealle, täyskäännöstä vasemmalle, koira eteen ja siitä sivulle, koira perusasentoon + maahan + liikkeelle ja koira perusasentoon + maahan ja ohjaaja kiertää koiran ympäri. Myös koira eteen, josta peruutusaskelia 1-3. Ja spiraalia oikealle. Kaikki oli tokokoiralle varsin tuttuja juttuja, joten Rini suoriutui hyvin, kun vaan ohjaaja osasi olla pilaamatta koiran suoritusta. Treenien lopussa oli rata kylteistä, joita olimme harjoitelleet. Rata meni muuten hyvin, mutta peruutuskylteissä viimeinen askeleeni oli lyhyempi kuin muut, ja koira perusasentoon + maahan ja ohjaaja kiertaa koiran -kyltin jälkeen unohdin pysähtyä koiran kiertämisen jälkeen. Riniltä oikein passelia ja innokasta työskentelyä, sen mielestä tuntui olevan hauskaa, kun koko ajan juttelin sille ;)

Torstaina kävin vain lenkillä Rinin ja Hildan kanssa, Neve piti lepopäivää. Illalla tosin tunnaritreenit kaikille neljällä kapulalla. Rini haisteli hyvin, muutaman kerran taisi nostaa väärää, mutta pääosin tehnyt tosi hyvää työtä. Neve ei tehnyt ihan yhtä hyvää treeniä kuin viimeksi, mutta onnistumisprosentti kuitenkin lienee aika lähelle 80%. Hilda teki pari hyvää toistoa alkuun ja alkoi sen jälkeen turhautua ja nostella mitä sattuu. Keskeytin ja pidin pienen tauon, sen jälkeen saatiin taas pari hyvää toistoa. Hildan treenit kannattaa siis pitää jatkossa ihan muutamassa toistossa, ettei ehtisi turhautua ja pääsisi tekemään huonoja.

Tänään perjantaina Neve oli hihnassa lenkillä mukana ja vaikutti olevan ihan ok. Illalla Ellin kentänavajaisissa oli tarkoitus ottaa voittajaluokkaa supermöllitasoisesti, mutta Neve ei varannut kunnolla takajalalleen, joten treenit jäi väliin siltä osin.

Hildan kanssa käytiin alokasluokan mölleissä. Luoksepäästävyys meni hyvin, Hilda pysyi sivulla ongelmitta. Paikkamakuuseen haimme vain hyvää harjoitusta, mutta se oli melkoista pelleilyä. Nosti kyynärpäät jo kävellessäni poispäin, annoin lisäkäskyn maahan. Jäin n. 5m päähän koirasta, pian kääntymisen jälkeen Hilda nousi ylös ja lähti tulemaan kohti. Vein sen takaisin ja toruin, käskin uudestaan maahan. Yritti vielä toistamiseen samaa, joten palautin uudelleen torujen kera. Oli tosi levoton ainakin puolen minuutin ajan, mutta sitten rauhoittui. Kävin rauhoittumisen jälkeen palkkaamassa, jolloin nousi taas palkan syötyään ylös. Käskin maahan takaisin, alkuun oli taas levoton, mutta ehti rauhoittua ennen ajan loppumista.

Paikkamakuun suunnitelma on jatkossa se, että välimatkaa ei välttämättä suuria määriä, mutta kestoa rakennetaan: välipalkkoja siis hyvin harkitusti. Nyt alkuun pitää ehkä ottaa välipalkkojakin, koska treeniä on aika vähän alla ja rutiini hukassa. Yritän pyrkiä yhteen treeniin per päivä.

Seuraamiset meni paremmin kuin kertaakaan sen jälkeen, kun ne levähtivät kasaan. Ihan pienet lähtöäänet molemmissa, mutta hyvin pienet verrattuna siihen, mitä ne ovat pahimmillaan olleet. Paikka vähän lipsui seuraamisen aikana, mutta muuten työskenteli kivasti :) Vapaana seuraaminen otettiin tosi lyhyenä.

Liikkeestä maahanmeno oli tosi hyvä, meni maahan ja pysyi siinä ongelmitta. Luoksetulo oli täyskymppi, tuli suoraan sivulle. Liikkeestä seisominen oli meidän heikointa osaamista tänään paikkamakuun lisäksi, jäi seisomaan, mutta hiipi perässä. Estehypylle yritti varastaa, mutta sain kutsuttua pois. Hyppäsi hyvin, jätin pallon etupalkaksi, minkä ansiosta pysyi hyvin paikallaan, kun siirryin vierelle. Perusasennon sijaan vapautin pallolle.

Pisteistä en välittänyt, koska tärkeintä oli hakea hyvää kisanomaista fiilistä ja onnistumisia koiralle. Palkkasin joka liikkeen jälkeen. Hildalle voisi ottaa nyt tehotreeniin seisomisen ja paikkamakuun, muut kun sujuvat jo vähän mukavammin.

Rinin kanssa kokeiltiin evl:ää mölleissä. Paikkaistuminen ja -makuu menivät hyvin. Istumisessa tuli lähtöpiippaus, makuuseen rauhoittui paremmin. Yritti ennakoida maahankäskyä muiden antamista käskyistä, sitä harjoiteltava.

Seuraaminen oli ihan ok, yhden käännöksen jälkeen alkoi keulia ja paikka vähän paikoitellen lipsui. Liikkeelle lähdettäessä tuli taas piippaus, johon keskeytettiin heti, toisella yrityksellä piti pillin kiinni.

Zeta oli hyvä, pysähdykset oli napakat ja liikkeet oikeat. Ensimmäisessä kulmassa keuli vähän eteen, mutta muuten oikein passelia.

Ruutu oli hankala, Rini ei meinannut löytää sitä. Merkille lähti hyvin ja pysähtyi, mutta muuten oli sen oloinen kuin olisi ollut eteenlähetystä tekemässä. Kutsuin pois ja helpotin lähettämällä ensin merkiltä ruutuun. Vähän piti paikkaa hakea, mutta alkoi olla jo jotakuinkin ajatus mukana. Otettiin käskytyksen kanssa liike uudestaan, ja tällä kertaa meni ihan hyvin, ainut, että liikkurin ohjeistaessa mun kävelykaaviota Rini nousi seisomaan. Mulla jäi käsimerkki pitkäksi, pitää muistaa, että käsimerkki voi olla kestoltaan vain yhtä pitkä kuin suullinenkin käsky.

Luoksetulossa ensimmäinen pysäytys venyi melkein toiselle merkkitötterölle asti, maahanmeno oli napakampi. Perusasennot vinoja, viimeisen pätkän nopeus hidas.

Ohjatussa noudossa teki juuri niin kuin ajattelinkin sen tekevän: liikkurin kapuloiden vienti sai kiinnekohdan kaukaisuuteen ja merkki unohtui välistä. Kutsuin pois, lähetin uudestaan. Ei keskittynyt merkkiin toisellakaan lähetyksellä, mutta pysähtyi, kun käskin. Oikean kapulan sijaan olisi hakenut keskimmäisen, pelastelulla ja lisäkäskyillä toi kuitenkin oikean. Lisää treeniääää...

Tunnari oli loistava! Haisteli pitkään, nosti oman, mutta haisteli vielä kierroksen läpi ja sitten lähti tuomaan omaa. Epävarma oli, sillä tiputti sen vielä kerran matkalla. Pitää tehdä tähän liikkeeseen hyvää fiilistä. Sisätunnaritreenit ovat tuottaneet kuitenkin tulosta haisteluun ja oman etsintään!

Metallihyppynouto oli muuten hyvä, mutta perusasennot taas surkeita.

Kaukoissa edisti taas pitemmälti kuin pitkään aikaan. Järkevä ihminen olisi jättänyt namit ympärille. Blääh.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Paimennusta ja jälkeä

Eilen ajeltiin pääsiäisen viettoon Joensuuhun. Tulomatkalla pysähdyttiin Joroisissa paimentamassa Hildan ja Neven kanssa. Käväistiin ensin sisätiloissa muistuttelemassa suuntia mieleen. Neve tarjosi suuntia aika hyvin, mutta syöminen oli ensimmäisellä kierroksella sillä enemmän mielessä.

Lyhyen sisäkierroksen jälkeen mentiin ulkoaitaukseen, jossa oli parisenkymmentä lammasta. Kävelin ensin Neven kanssa lampaiden takana Anniinan kävellessä lauman edessä, mutta Neve söi lähinnä papanoita. Tehtiin vaihto, minä menin lauman eteen ja Neve jäi Anniinan kanssa lauman taakse, jotta saataisiin fokus lampaisiin. Se toimikin aika hyvin, ja Neve alkoi tehdä vähän paremmin töitä. Se tarjosi suuntia aika hyvin, pyrki tasapainottamaan. Maahanmeno oli taas vaikeaa, ihan kuin ei olisi siitä koskaan kuullutkaan?!

Hildan ensimmäinen kierros oli äänekäs, se haukkua paukutti taas ihan jatkuvasti. Anniina huomasi, että haukku tuli heti, kun ajauduttiin ahtaaseen paikkaan, jossa Hilda ei heti tiennyt, mitä sen pitää tehdä - haukku oli sille ikään kuin avunhuuto. Yritin ensin sisätiloissa kehua rauhallisesti ja estää haukkumisen, mutta monesti lampaiden lähtiessä liikkeelle haukku tuli silti. Hilda tosin meni maahan hyvin ja oli siinä rauhallisempi kuin muistan sen tokokentillä olleen koskaan paikkamakuussa. Vaikka haukku tuli, Hilda oli minusta hieman maltillisempi kuin aiemmilla paimennuskerroilla. Anniina totesi Hildan olevan tosi vilkas, se reagoi lampaiden liikkeisiin heti, samoin niiden ääniin.

Ulkona haukkua taas piisasi, mutta Hildalle tehtiin heti niin, että minä menin lampaiden eteen ja Anniina jäi Hildan kanssa lauman taakse. Yritimme ennakoida ahtaita paikkoja ja estää haukkua niin, että otettiin pysäytykset ennen ahdasta paikkaa ja annettiin laumalle tilaa liikkua pois alta, jolloin koiralle jäi samalla enemmän tilaa. Haukut jäivät pian pois. Anniina sanoi Hildalla olevan hyvä fokus lampaisiin. Suuntiin Hilda tarvitsi vähän Anniinan apua, mutta kun kehuin sitä sen lähtiessä oikeaan suuntaan, se alkoi liikkua jouhevammin kun se tiesi, mitä siltä halusin.

Toinen kierros oli molemmilla ensimmäistä parempi. Neveltä saatiin ihan hyviä pätkiä, kun saatiin se pidettyä koko ajan liikkeessä. Anniina sanoi Neven olevan parhaimmillaan pienessä liikkeessä, ja olen samaa mieltä - samaahan se näytti jo viime syksynä käydessämme Aitopaimenella paimentamassa. Se tosin testasi minua myös: maahanmeno ei onnistunut kertaakaan yhdellä käskyllä, ja kerran se kieltäytyi pysäytyksen jälkeen lähtemästä vasempaan. Menin antamaan sille vauhtia omalla liikkeellä, mutta Neve tuumasi, että nyt voi ryhtyä leikkimään paimensauvalla. Räväytin sauvalla maahan ja sanoin oikein napakasti "vasen". Haukku kuului perästä, mutta päästiin kuitenkin takaisin työn makuun :D Anniina tuumasi, että Nevellä menee varmaan hetki, ennen kuin se pääsee työskentelymoodiin, ilmeisesti pehmeys näkyy tässä.

Hildan kanssa kuljeteltiin lampaita toisella kierroksella. Se kulki Anniinan vierellä uskollisesti, mutta teimme muutamia suoria kuljetuksia niin, että kehuin koiraa, jolloin Hilda lähti Anniinan viereltä ja ajoi lampaita minulle päin. Hildalta tuli muutamassa kohdassa ihan spontaanit stopitkin, ja Anniina sanoi koiran arvioivan tilannetta ihan oikein: muuten koira olisi ajanut lampaat mun päälle. Lopussa Hilda alkoi vähän osoittaa väsymystä haistelemalla vähän enemmän, mutta saatiin kuitenkin onnistunut lopetus treeneille. Hildan pää tuntui lämpimältä, kun kiittelin sitä lopuksi, taisi aivoherneillä olla aika paljon työtä tehtävänä!

Ensi viikolla käydään kotimatkalla paimentamassa toisen kerran. Nyt tuleekin melkein intensiivitreeniä, kun sitten seuraavan viikon lopulle olemme varanneet paimennuksen Eurajoelle, kun mennään Rufusta tapaamaan :)

Tänään käytiin Ellin, Liisan ja koiralauman kanssa Kaunislahdessa paistamassa nuotiolla makkaraa. Koirat saivat rellestää rannalla. Makkaranpaiston jälkeen tallasin Rinille ja Nevelle melko pitkät jäljet (varmaan hieman alle kilometrin molemmat) ja Hildalle namijäljen. Jälkien vanhetessa käveltiin lenkki Jaamankankaalla. Joku lenssunpoikanenko lie vai kevään siitepölykausi, mutta lenkin kävelemiseen meni melkein puolitoistatuntia, ja olin ihan kuitti jo sen jälkeen.

Hildan namijäljestä ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Hilda tuntui koko ajan odottavan, milloin metsästä löytyy ukko. Loppupalkaksi jäänyt pallo oli kuitenkin kiva, pari pätkää ihan ok, muuten ei jäljestyksestä ollut tietoakaan.

Rinille tallasin jäljen osittain metsään ja osittain hakkuuaukealle, aukealla kävi kova tuuli. Keppejä jäljellä oli 7. Janalle kaksi lähetystä, koira ei edennyt suoraan, joten jouduin lähettämään uudestaan, janan pituus ehkä n. 20m. Jäljen löydettyään lähti epäröimättä oikeaan suuntaan. Yksi välikeppi jäi aukealle, mutta löysin sen itse, joten nostin talteen. Muuten Riniltä ihan hyvää jäljestystä, innokas se oli, ehkä paikoitellen olisi voinut työskennellä vähän tarkemmin.

Neven jälki oli metsässä, se käväisi aukean reunalla. Neven jana oli myös ongelmallinen, metsätyökone oli jättänyt hennot urat, ja Neve meinasi lähteä niitä pitkin jäljelle. Kolmannella lähetyksellä irtosi jäljelle asti, janan pituus n. 15m. Lähti oikeaan suuntaan, mutta haki jälkeä jonkin aikaa. Neven jäljellä oli 8 keppiä, aukealla ollut keppi jäi nostamatta, muuten kaikki nousivat varman oloisesti. Neveltä hyvää jäljestystä, parin kulman kohdalla piti suuntaa hakea vähän aikaa, mutta ratkaisi tilanteet ongelmitta.

Loppupäivän onkin ollut varsin tyytyväisiä koiria. Kotiintulon jälkeen vedettiin päikkärit koko sakki. Huomenna ehkä tokoa, jos olen reipas, Rinille ja Nevelle yritän ehtiä tehdä toisetkin jäljet vielä tällä reissulla, jos vaan suinkin ennätän.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Treenikooste

Treenit jatkuvat edelleen melko aktiivisina. Viime viikonloppuna oli kenneltreffit Haukkuvaarassa, treenasin siellä Hildaa, syynissä nouto, seuraaminen, ääntely ja luoksetulo.

Noudon pitoon saatiin vinkiksi opettaa koira tekemään jotain muuta pidon ohella, kokeiltiin agihyppysiivekkeen kiertämistä, joka toimi tosi hyvin. Seuraamiseen Riikka ehdotti, että opettaisin koiran hakemaan palkan oikealta. Pylly oli kovin vallaton seuraamisissa, eikä Hilda esitellyt parasta pyllynkäyttöään muutenkaan. Luoksetulot oli hyvät, eteen istumista pitää vahvistaa. Hilda teki luoksetuloja ja paikkamakuuta häiriössä, ne meni aika kivasti. Ääntelyssä olen kuulemma tehnyt oikein puuttumalla siihen, pitää olla vieläkin mustavalkoisempi ja antaa napakampi palaute. Tehtiin ääntelyyn poishäätöjä, jonka perään piti maata paikallaan odottaen ja hiljaa. Olen jatkanut treenejä koko viikon, ääntely on edelleen herkässä, ehkä kuitenkin nyt loppuviikosta hieman vähenemään päin.

VIP-pupseissa on treenattu häiriötä ihan urakalla, ristiinluoksetuloja, hallintaharjoituksia ja sen sellaisia. Kivasti on mennyt. Vipeissä ja tän päivän bh-treeneissä teemana oli pitkä seuraaminen. Vipeissä saatiin 15 askeleen pätkä, mikä oli meiltä jo tosi hyvin. Vireen lasku ei ole ongelma, mutta tekniikka leviää. Tänään otettiin bh-treeneissä uusinta, otin koiran hihnaan, ja torppasin sillä, jos yritti edistää. Hihna toimikin yllättävän hyvin, saatiin pitempää pätkää kaksi settiä. Hyvä Hibe!

Kävin illalla vielä uudestaan kentällä kaikkien kanssa. Hildalle sain hihnaseuruutuksella taas kaksi pitkää seuraamispätkää, jotka olivat hienot! Toivotaan, että hihnasta saadaan apu pitemmäksikin aikaa kuin yhdelle päivälle. Hildan kanssa tein liikkeestä maahanmenoa ja seisomisen liimausta, ne olivat hyvin muistissa.

Rini teki perjantaina vip-treenien jälkeen aivan loistavan evl:n treenin. Ohjatussa noudossa haki noin kisamittaiselta matkalta oikean kapulan, vaikkei nähnyt kapuloiden vientiä etukäteen. Myös merkki on loksahtanut kohdalleen. Seuraaminen oli innokasta, nopeassa käynnissä paikka vähän lipsuu, muuten ihan kelpo suoritus. Jäävät onnistui kaikki. Lopuksi kaukot n. 15m matkalta, eikä edistänyt yhtään. Rini on <3

Tein Rinille treeniohjelman jatkoa varten, jossa yritin kiinnittää huomiota nimenomaan niihin juttuihin, joita pitää hioa. Kirjoitan sen myös tähän:

Paikallaolot:
- epäsäännöllisin välein istumaan (odottelua mukaan)
- yksitellen maahan rivipaikkamakuussa --> kuuntele oman ohjaajan käsky

Seuraaminen:
- pyllynkäyttötreeniä
- nopeuden muutokset
- käännökset

Jäävät:
- heti seis! --> auta tarvittaessa

Luoksetulo:
- pysäytykset
- vauhti

Ohjattu nouto:
- keskimmäinen kapula mukaan
- perusasennot!

Hyppynouto:
- vinot palautukset ja lähetykset
- lähetysmatkan pituus
- eri korkuiset hypyt
- perusasennot!

Tunnari:
- varmuus
- palautusnopeus?

Ruutu:
- vauhti
- ruudun etsiminen
- erilaiset ruutumerkit

Kaukot:
- välimatka
- nopeus

Katselin kisakalenteriakin, lähinnä siinä mielessä, että asettaisi itselleen jonkun tavoitteen. En vielä saanut tavoitetta, mutta Jyväskylässä on aika kivasti kokeita kesällä ja syksyllä, joten eiköhän me jossain käydä kokeilemassa.

Neve on saanut vähän lisää varmuutta kaukoihin, välimatka on edelleen lyhyt, mutta nyt arpoo vaihtoja vähemmän kuin aiemmin. Luoksetulon pysäytyksetkin ovat parantuneet, vaikka edelleen annan aika isot avut. Seuraamisissa Neve on ollut nyt vähän vaisu, tein tänään illalla vähän tiiviimmällä palkalla ja meni paremmin. Täytyy rakentaa palkattomuutta vähän rauhallisemmalla tahdilla. Voittajaluokan liikkeistä tällä hetkellä ruutu on eniten vaiheessa, yritän ottaa sen seuraavaksi vähän painokkaammin mukaan treeneihin. Jokaisessa liikkeessä on vielä petrattavaa ja töitä, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...

Neven treeniohjelma on nyt seuraava:

Paikkamakuu:
- treenejä alle ja rutiinia

Seuraaminen:
- kesto
- käännökset
- nopeuden vaihtelut

Liikkeestä istu:
- nopeus
- varmuus

Luoksetulo:
- pysäytykset, oikea tekniikka

Hyppynouto:
- vahvistaminen

Metallinouto:
- vahvistaminen
- pito

Ruutu:
- oikea paikka
- lähetykset eri matkoilta vähitellen vaikeuttaen

Kaukot:
- oikean tekniikan säilyttäminen
- välimatkan lisääminen vähitellen

Tunnari:
- jatka samaan malliin

Projekti tunnari on jatkunut kaikkien kanssa, tuossa välissä oli taukoa. Rini on saanut paljon lisää varmuutta ja maistelu on vähentynyt merkittävästi. Nyt on treenattu kolmella kapulalla, onnistumisprosentti on hyvä, joten varmaan seuraavissa treeneissä kokeillaan jo neljällä.

Hildan kanssa soudetaan ja huovataan. Välillä se tekee tunnarissa hienoja suorituksia, mutta välillä heittää ihan leikiksi. Sillä on vähän turhan korkea vire tunnaria ajatellen, ja korkeassa vireessä se alkaa helposti arpoa kapuloilla. Kolme kapulaa tuntuu olevan sille vielä vähän liikaa tässä vaiheessa, joten seuraavissa treeneissä kokeillaan taas vaan kahdella.

Neve on tehnyt myös arpatreenejä kahdella kapulalla, mutta tänään tapahtui jotain ihmeellistä. Kokeilin sillekin kolmea kapulaa, ja sehän alkoi haistella! Hyvin selkeästi merkkasi aina oman kapulan, ei epäröinyt tai arponut lainkaan. Hieno Nessu! Katsotaan, oliko tämä vain yhden illan ihmeellisyys vai jatkuuko meno näin ;)

Eilen käytiin treenaamassa rallytokoa ensimmäistä kertaa ihan kunnolla Saijan, Tiinan, Monan ja Astan kanssa. Rakennettiin ensin alokasluokan rata, lopuksi vielä avoimen luokan ratakin. Tein alokasluokan radat kaikkien kanssa, avoimen luokan ratoja kokeilin kokonaisuudessaan Rinin ja Neven kanssa, Hildan kanssa otin vain pienen pätkän avoimen luokan radan alusta.

Neve töhötti kauheasti alokasluokan radalla, loppua kohti alkoi haahuilla enemmän. Pitää palkata tiheämmin, enkä muistanut, että rallytokossa saa koiralle höpöttää kaikkea, mitä sylki suuhun vaan tuo. Rini teki kivan alokasluokan radan, Saija taisi mainita heti radan perään, että eikun kisoihin vaan. Ehkä mä vähän harjoittelen kuitenkin ennen kisoja ;) Hilda meni radan läpi tutittamalla.

Avoimen luokan radalla Neve paransi hieman, kun palkkasin tiheämmin. Seuraaminen saisi radalla olla vähän parempaa, se herkästi alkaa edistää ja poikittaa, vanha tapa. Rini otti ihan ihmejutuista häiriötä avoimen luokan radalla, se ei oikein ollut kartalla. Saatiin loppuun onneksi hyvä pätkä, mihin oli hyvä lopettaa. Hildan alkupätkä meni ihan hyvin.

Ai niin, viime viikolla ajettiin jälkeäkin Rinin ja Neven kanssa. Rinillä oli hyvä jana, Neve tarvitsi kaksi lähetystä. Molemmilta jäi yksi keppi metsään. Rini järjesti varman tuntuisesti, Neve töhötti taas jonkin verran. Pitää kokeilla ottaa se välillä ensin jäljelle, josko se vähän rauhoittaisi, ja myös lenkillä käynti ennen suoritusta voisi auttaa asiaa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sunnuntaitreenit

Tänään on vietetty tehotreenipäivää.

Ensin oli Hildan bh-kurssi, jossa tänään olimme kaupunkikävelyllä. Treffattiin Kolmikulman edessä, käveltiin kirkkopuistoon tekemään häiriöpaikkamakuuharjoituksia, sieltä käveltiin matkakeskukselle. Häiriöpaikkikset meni hyvin, muutama piippaus kuului, mutta vähenivät loppua kohti. Elli kävi ensin häiriöimässä koiran ollessa perusasennossa, Hilda katsoi kyllä, mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Makuun aikana Elli huuteli erilaisia luoksetulokäskyjä ja kutsui koiria nimillä, Hilda pysyi paikallaan ongelmitta. Matkakeskuksella sattui olemaan pari poikaa potkupyörien kanssa, ja pojat ystävällisesti ajelivat pyynnöstä koirien edestä muutamaan kertaan. Hilda piti hienosti kontaktia, ensimmäisellä kerralla vähän katseli ihmeissään, muttei mitään sen kummempaa. Matkakeskuksen ulkopuolella Hilda jäi tolppaan kiinni ja Elli käveli Katlan ja Karkin kanssa ohi pariin otteeseen. Elli kertoi pyllyn nousseen hieman toisella ohituksella, mutta muuten oikein hyvä suoritus. Matkakeskukselta käveltiin takaisin kävelykadulle, jossa jaettiin ilmaiseksi jäätelöä. Hilda oli sivulla lyhyen keskustelun ajan, kaikenkaikkiaan oikein onnistunut kaupunkikävely!

Bh-treeneistä kiirehdittiin Rinin dobokurssin viimeiselle kerralle. Tehtiin temppuja pallon päällä, koirat kiersivät palloa, pääasiassa rääkättiin ohjaajia. Muuten ei tämän päivän treenit tuntuneet kummemmin, mutta olkalihakset ottivat vähän nokkiinsa. Rini oli yhtä innokas dobolainen kuin ennenkin. Syksylle on kuulemma luvassa jatkokurssi, sinne mennään, jos se vaan on meille sopivaan aikaan :)

Ehdin käydä nopsaan kotona syömässä ennen suuntaamista jälkimetsään Ladun majalle. Elli tallasi Rinille ja Nevelle pitkät jäljet, molemmille kuusi keppiä, Rinin jana n. 20m ja Neven ehkä n. 15m. Jälkien vanhetessa otettiin Hildalle pienet hakutreenit.

Tuuli kävi oikealta puolelta ja Hilda sai hajun jo kävellessämme alueelle, joten oli luonnollista lähettää oikealle ensin. Hilda teki lähes suoran piston (kaarteli sen verran, mitä maasto pakotti) ja löysi heti maalimiehen, siitä isot palkat. Vasemmalle puolelle haettiin haju, jouduttiin menemään aika lähelle. Hajun hakemisen jälkeen palattiin keskilinjalle, josta Hilda teki luotisuoran piston suoraan ukolle.

Kun vasemmalta tuli niin hyvin tuulta, päätin ottaa sinne vielä yhden ukon. Sähellystä ilmassa, olin liian hätäinen lähettämään, lisäksi joku koiranulkoiluttaja tuli juuri Ladun majan parkkikselle koiraa haukuttamaan, mistä Hilda otti vähän häiriötä. Jouduttiin hakemaan haju, Hilda taisi nähdäkin maalimiehen. Palattiin keskilinjalle, ja siitä Hilda sinkaisi taas ukolle. Päivän treeneissä erityisen positiivista, että ääntely oli edellisiin treeneihin nähden ihan minimaalista! Ohjaajan muistettava taas olla hätäilemättä.

Sitten jäljelle. Maasto oli vanhaa metsää, paikoitellen kivikkoa ja jäätikköä, maastossa runsaasti vanhoja keppejä, kaatuneita puita, havunneulasia. Neven jälki oli melko tasaisessa maastossa. Neven jana meni muuten hyvin, mutta ihan pari metriä ennen jälkeä alkoi kaartaa oikeaan. Lähetin uudestaan, josta löysi jäljen, yritti lähteä takajäljelle. Pitää seuraaviin treeneihin muistaa taas helpottaa janaa hieman. Alku jäljestä oli kauheaa töhötystä, minkä ohella ensimmäinen keppikin jäi nostamatta. Loput viisi löytyivät ja nousivat ongelmitta. Neve teki tarkkaa työtä, pari kertaa se hukkasi hetkeksi jäljen, mutta palasi heti takaisin etsimään ja nosti jäljen uudelleen. Neve ilmaisi kepit varmasti, vaikka keppikohtia ei ollut helpotettu (viime syksynä tampattiin keppipaikkoja, jotta saataisiin ilmaisut paremmiksi). Työ on siis tuottamassa hyvinkin tulosta! Jana vaan vielä kuntoon, niin jäljen osalta kisoihin voisi mennä ihan huoletta.

Rinin jälkimaasto oli mäkisempää, siellä myös kivikkoa paikoitellen ja paljon vanhoja keppejä, risuja, havuja ja mitä vaan metsässä voi olla. Sinänsä kuitenkin ihan helppokulkuista maastoa. Jana oli ylämäkeen, Rini meni luotisuoraan (kehuin parissa kohtaa), Neven tapaan ihan pari metriä ennen jälkeä kaartoi ensin oikealle, sitten vasemmalle. Liekö tuuli puhaltanut hajua alemmas. Lähetin uudestaan, ja tällä lähetyksellä päästiin jäljelle. Rini lähti varman oloisesti oikeaan suuntaan. Rini ilmaisi mielestäni kaikki kepit, mutta jäljen lopussa mulla oli takin (reikäisessä) taskussa vain kolme keppiä, osa tippui ilmeisesti matkasta. Rini työskenteli innokkaasti ja varmasti, muutamassa kohdassa sekin hairahtui hieman jäljeltä, mutta löysi ongelmitta takaisin. Oli molemmilla oikein hyvän mielen jäljet!

Ladun majalla otin vielä hakualueella esineruututreenin Rinille ja Nevelle. Rini toi kaksi esinettä kahdella pistolla, otti hyvin syvyyttä. Ensimmäisellä lähetyksellä lähti vähän leppoisaan tahtiin ravilla, toiselle lähti laukalla. Innokasta työskentelyä. Nevelle tein näköavuilla yhden esineen noutoa. Esine oli sen verran kaukana, etten alueen reunasta lähettämällä saanut sitä irtoamaan riittävän syvälle, jäi vajaaksi joitakin metrejä. Menin hieman alueen sisään ja lähetin, tällä pistolla löytyi esine. Nevelle ensi kerralla ruutu, johon on reilusti viljelty esineitä, jotta saadaan varmuutta lähtemiseen.

Illalla jatkoin vielä tunnaritreenejä kaikkien kanssa. Olen parina iltana alkanut yhden netistä löytämäni videon innoittamana treenata tunnaria hajuerotteluna. Kaikkien kanssa olen siinä pisteessä, että on oma kapula ja yksi vieras, Rinille lisään ainakin ensi kerralla yhden vieraan kapulan lisää. Harjoituksen kestossa pitää olla tosi tarkka: jos menee yli 1,5 minuutin, alkaa suoritukset huonontua. Hildalle ja Nevelle auttaa kierroksien laskuun, kun ottaa treenin alkuun pelkkää oman kapulan merkkaamista muutaman kerran. Neve vielä hieman arpoo kapuloiden välillä, mutta Hilda on mielestäni päässyt jo aika hyvin jyvälle, mitä siltä halutaan. Harjoitukset jatkuvat.