Vipeissä joukuun teemana on seuraamisen natsituskuuri eli tarkoitus saada seuraaminen kuntoon. Hildalla oli jo tuossa välissä oikein nätti seuraaminen, mutta se levisi kuin jokisen eväät monien muiden liikkeiden ohella. Hilda on vuoden aikana edistynyt niin kovaa vauhtia, että tätä takapakkia vähän ehdin odotellakin. Vipeistä saatiin tehtäväksi tehdä seuraamisen osalta treenisuunnitelma, joten tässä se tulee:
Tavoite: seuraaminen kisakuntoon eli seuratessa oikea paikka, oikea vire ja hyvä kontakti
Takapakin jälkeen ollaan siinä tilanteessa, että paikka jonkin verran elää joko eteen- tai taaksepäin tai koira auraa. Koen vireen ja kontaktin olevan aika hyvällä mallilla, eli aion kuukauden ajan keskittyä lähinnä tekniikkaan ja oikean paikan vahvistamiseen. Preppausta seuraamisessa kaipaavat seuraamisasento, oikea paikka, käännökset ja temponmuutokset.
Keinot: oikean paikan naksuttelua, ensi alkuun lyhyitä seuraamispätkiä (max 3-5 askelta), seuraaminen päättyy perusasentoon. Huomion kiinnittäminen palkkaamiseen: namipalkka annetaan koiran vasemmalle puolelle, pallo lentää taaksepäin niin, että koira kääntyy vasemmalle ja juoksee sieltä taakse. Palkat vasemmassa taskussa tai selkätaskussa. Kun vähän pitemmät seuraamispätkät alkavat sujua, otetaan mukaan käännöksiä. Käännöksiä tehdään myös ihan omana harjoituksenaan erikseen. Jos loppukuusta paketti alkaa normikävelytahdilla näyttää hyvältä, otetaan mukaan juoksuosuus.
Takapuolen käytön aktivoimiseksi vähintään pari kertaa viikossa perusasentoon tulotreenejä kellopohjalla, eli koira jätetään esim. klo 12, klo 2, klo 7 ja klo 10, josta se kutsutaan sivulle, ja koiran täytyy itse hakea oikea perusasentopaikka.
Treeneistä: ensimmäisen viikon aikana keskityn ihan perusharjoituksiin sisätiloissa. Tehdään sivulletuloa, yhden askeleen seuraamista, josta perusasento ja palkka. Naksutin hyvin olennaisessa osassa kaikissa seuraamistreeneissä, se sopii Hildalle hyvin. Ulkotreeneissä varmistellaan jo sisällä opittua, ja ulkona tulee pakostikin mukaan aina myös jonkin verran häiriötä. En nyt kuitenkaan ensisijaisesti hae vielä häiriötä treeneihin vaan varmuutta.
Välikatsaukset tulevat kerran viikossa vippiläisten treeneissä. Tämän viikon treenit jäävät väliin Joensuun reissun vuoksi, mutta ensi viikolle tavoitteena on ulkona saada onnistuneita max 3 askeleen kauniita seuraamispätkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti